Ohjatut meditaatiot

KURSSI TIISTAISIN 12.02.-19.03.2013 klo 19-20.

Opettelemme hiljentymisen ja kehollisen läsnäolon perusteet. Osallistujat sitoutuvat mukaan koko ajaksi, yht. 6 kertaa. Paketin hinta 50 €. Tapaamiset osoitteessa Merimiehenkatu 21. Ilmoittautumiset mail@lostetfound.com

---

"Meditaatio palauttaa keskittymisen ja läsnäolon kyvyn, jonka menetämme arjessa. / Työkalu elämisen taidon uudelleenopetteluun." -Jarmo-

"Tunnilla muistan, että olen muutakin kuin ajatukseni, että kaikki voima on minussa, kunhan vain annan itselleni ajan ja vapauden olla läsnä. Tunnen lämpöä ja armoa, empatiaa ajan kiireessä räpistelevää itseäni kohtaan ja riitän hetken, olen tarpeeksi. Loppupäivän ajan olo on rauhallinen ja pystyvä." -Päivi-

"Rauhallinen ja intuitiivinen opastus johdattaa oman itsensä sisälle, mistä kaikki vastaukset ja rauha löytyvät. Sopii kaikille, etenkin tällaisille hötkyilijöille! :)" -Hanna-

"Jennin meditaatiossa emme istu vain hiljaa. Erilaisten harjoitusten ja rauhoittavan musiikin avulla pääsemme irti turhasta kiireestä ja opettelemme olemaan läsnä omassa kehossamme, tässä ja nyt." -Virve-

Sunday
May052013

Kevään hehkua

En voi kuin fiilistella tätä kevättä, joka on ollut täynnä aurinkoisia päiviä ja inspiroivia työkuvioita! 

Uusimmasta Voi Hyvin -lehdestä löytyy 5 sivun artikkeli "Oman minän metsästys", joka kertoo toiminnastani ja ihanien rakkaus-kurssilaisten kokemuksista.


Myös Elle-lehti esitteli Rakkaus-kurssiani kevään numerossaan. :) 

 

Yle X viikonloppu haastattelia maaliskuussa minua ja Siiri Ärilää Valmentamosta. Ohjelman voi kuunnella Yle X:n sivuilta.

Tammikuun alussa ennätettiin lanseeraamaan meidän perheen yhteistyöprokkis Rööperin Aamujooga. Sali on ollut täynnä ja tunnelma käsinkosketeltavan lämmin ja yhteisöllinen. Aamiaispöydässä on naurettu itsellemme monta vuotta lisää elinikää joogien kanssa! :D Meistä kirjoitti koskettavan blogauksen Jolien Katja sekä kevään Ananda -joogalehti. Katja on kirjoittanut aiemminkin kauniisti kokemuksistaan meditaatiotunneillani ja rakkaus-kurssillani.

Valokuvaus on inspiroivinta silloin, kun pääsee toteuttamaan itsensä näköistä prokkista hyvien tyyppien kera! Alkuvuonna kuvasin DDB:n kanssa Postille hauskan ystävänpäiväkamppiksen, johon Cocoa toteutti liikkuvan kuvan videot. <3



Yhdessä Jussi Juntusen ja Ville Ruuskan kanssa toteutetimme L´orealille kahden päivän hiusvalokuvaussession sekä koulutuksen hiusammattilaisten kera. Kuvauspäivän saldo on nähtävissä seuraavassa Pinni-lehdessä.

Juuri nyt päivät ovat täynnä lämpöä ja pöhinää. Suu nousee eniten hymyyn kaikista uusista tuttavuuksista, joiden kanssa on ilo ottaa kesä pian vastaan!

Monday
Dec242012

Joulun ilosanoma

Joulu on täällä! Hössötykset on hössötelty ja on aika hiljentyä joulun viettoon kukin omilla tahoillaan. Onnistuin tänä vuonna välttymään joulukiireeltä ja stressiltä; ainoa todellinen rupeama oli eilinen muutto uuteen kotiin ja tätä kirjoittaessa saan ihailla uusia maisemia isoista seinän kokoisista ikkunoistani. :) Meidän perheen aattoperinteeseen kuuluu riisipuuro ja avantosauna, joka ikisenä jouluna. Tänään olen kuitenkin muutosta niin puhki, että päätin perinteiden sijaan vain olla ja katsella maisemaa ennen yhteistä jouluillallista. Juuri nyt en tiedä mitään rauhoittavampaa kuin seurata isojen lumihiutaleiden päättymätöntä leikkiä taivasalla. 

Meillä kaikilla on jouluperinteemme ja useille tärkein niistä on lahjojen anto. Pidimme joulun alla Uskalla Innostua -Ilkan kanssa Rakkauden Joulu -webinaarin, joka innosti minut pohtimaan tarkemmin lahjanantokulttuuria. Meille on kerrottu jo lapsina tarinaa siitä, kuinka kolme viisasta tietäjää veivät taivaan tähteä seuraten lahjoja Jeesuslapsen syntymän kunniaksi. Kristinusko opettaa, että joulun ilosanoma on Jeesus, joka lahjoitti meille syntiemme anteeksiantamisen ja iankaikkisen elämän. 

Mitä tarkoittaa se, että syntimme ovat anteeksi annetut? Vaikka viittaus on uskonnollinen, näen, että tämän yksinkertaisen sanoman sisäistäminen toisi jokaiselle meistä sydämiimme sen rauhan, jota niin kovin kaipaamme. En kuulu itse kirkkoon, enkä tunnusta yhtäkään uskontoa. Usko minussa on silti voimakas. Ehkä näin joulun aikaan onkin hyvä kysyä itseltään, mihin MINÄ uskon? Monet meistä elävät omaa elämäänsä siinä luulossa, että olemme särkyneitä, puutteellisia tai viallisia; jotakin muuta kuin kokonaisia ja täydellisiä sellaisenaan. Ja kuitenkin ainoa todellinen syntimme on se, että uskomme synnin olevan todellista. Tästä yksinkertaisesta ajatuksesta seuraa päättymätön kehä, jossa yritämme paikkailla puutteitamme hakemalla esimerkiksi hyväksyntää, arvostusta ja rakkautta itsemme ulkopuolelta. Koemme loputonta pelkoa omasta riittämättömyydestä ja hylätyksi tulemisesta, vaikka ainoa ongelmamme on se, että kaiken tämän sopan keskellä olemme hylänneet itse itsemme! Mikään tai kukaan ei voi paikata sitä mustaa aukkoa, joka sisällämme velloo; ainoa mahdollisuus on olla totuudellinen ja nähdä, että tuo aukko on täyttä harhaa.  

Tämä on minulle kaikkein tärkein joulusanoma: itsemme ja toistemme näkeminen kokonaisina, täysinä ja täydellisinä juuri sellaisenaan. Kun emme elä puutetietoisuudesta käsin, elämämme ei ole jatkuvaa selviytymistaistelua, kilpailua toisiamme vastaan, vaan ykseyden riemujuhlaa! Jokainen hetki on mahdollisuus jakaa elämän virrasta, ehtymättömästä flowsta käsin. Iankaikkinen elämä avautuu yhteytenä tähän päättymättömään virtaan fyysisen todellisuutemme tuolla puolen ja se on ulottuvillamme kaiken aikaa... Kuinka usein elämmekään ulkoapäin ohjautuvaa elämää sen sijaan, että kääntyisimme sisäänpäin ja pysähtyisimme oman voimamme, elämän voiman äärelle? Kun olen kosketuksissa todelliseen olemukseeni ja kokonaisuuteeni, ei minulta puutu mitään. Silloin jokainen ulkoapäin tuleva ele on lahja, jota voin vaalia kiitollisuudella. Kun tarpeet, saavutukset ja suoritukset eivät ohjaa elämääni, toisiin ihmisiin ja asioihin kiinnittyminen ja ripustautuminen on harhaa; olen vapaa.  

Pohtiessani tänä jouluna lahjojen antamista, tulinkin uusiin aatoksiin. Mitäpä jos niiden joka vuotisten, perinteisten lahjojen sijaan tai lisäksi antaisinkin jotain itsestäni. Jospa MINÄ ITSE olisin tänä jouluna lahja muille, millainen lahja olisin? LÄSNÄOLEVA lahja, HYVÄKSYVÄ lahja, LUOTTAVAINEN lahja, ILOINEN lahja vaiko jotain muuta? Englannin kielen kehoitus BE PRESENT voisi olla mottoni tänä jouluna: ole läsnä - ole lahja. Tässä hetkessä, läsnäolossa itseni kanssa voin löytää yhteyden sisäiseen yltäkylläisyyteeni ja rakkauteeni niin, että en tarvitsekaan muilta mitään; olen paras joululahja itse itselleni juuri sellaisena kuin olen! Tuodaan tänä jouluna rakkauden tila eloon itsessämme ja ympärillämme. <3 Ihanaa Joulua kaikille!

Wednesday
Oct172012

I Love Me

Tervetuloa tänä viikonloppuna tutustumaan Rakkaus-valmennuksiin I Love Me -terveysmessuille messukeskukseen! Minut löytää KG-lehden osastolta 6 n 55, jossa vedän luentoja ja olen tavattavissa jokaisena päivänä. Tulkaa siis moikkaamaan ja juttelemaan rakkaudesta! Onko olemassa parempaa syytä kohtaamiseen? :)

KG-lehden osasto:

LA KLO 12 luento "Esteet itsensä rakastamisen tiellä" 
LA KLO 16 luento "Esteet itsensä rakastamisen tiellä"  
SU KLO 14 luento "Esteet itsensä rakastamisen tiellä" 

Miniluennot-lava:

SU KLO 17 luento "Rakasta itsesi hoikaksi"

HUOM! Messuosastolla voit hyödyntää myös TARJOUKSET:

RAKKAUS-KURSSIN HINNASTA 50 EURON ALENNUS, kun varaat paikkasi KG:n messuosastolla 19.-21.10. Kurssi järjestetään 31.10.-19.12. Helsingissä. Lisätietoja täältä!

RAKKAUDEN VALINTA -minivalmennus ILMAISEKSI, kun varaat paikkasi KG:n messuosastolla 19.-21.10.
Valmennus järjestetään 13.11. klo 18-21 Helsingissä. 

 

 

Thursday
Jul192012

Syksyn satoa

Kesäkivaa on onneksi vielä jäljellä ja toivotaan, että myös aurinkoisia päiviä! Päivänpaisteen lomasta on hyvä välillä suunnata katse tulevaan ja tsekata syksyn kurssikalenteri. Päivittelen tarjontaa sitä mukaa, kun päivämääriä lyödään lukkoon... Nopeat syövät hitaat, joten kannattaa toimia pian! :)

 

RAKKAUS-KURSSIT
Iltaryhmä alkaa elokuussa tiistaisin 21.8.-9.10.3012 (naisille)
Toinen syksyn iltaryhmä toteutetaan maanantaisin 10.9.-29.10.2012 (naisille) 
Lisätiedot: www.lostetfound.com/rakkautta


RAKKAUS-RETRIITTI
Viikonlopun mittainen retriitti tulossa PE-SU 21.-23.9.2012.
Nopean varaajan etu voimassa 15.8. saakka!
Lisätiedot: www.lostetfound.com/rakkaus-retriitti 


KOHTAAMISIA
Uusi syysretriitti pareille 19.-21.10. upeassa kartanomiljöössä!
Ilmoittautuminen käynnissä nyt, nopean varaajan etu voimassa elokuun loppuun.
Lisätiedot: www.lostetfound.com/kohtaamisia

LUPA PYSÄHTYÄ
Hidastetaan yhdessä meditaation ja muiden harjoitteiden parissa 
SU 19.8. klo 12-17. Lisätiedot: www.lostetfound.com/pysahtymista


ILMOITTAUTUMISET JA LISÄTIEDOT kaikkia kursseja ja retriittejä koskien: mail@lostetfound.com,  044-022 5527 / Jenni 

 

Tuesday
Mar062012

Sinua odotetaan

Ihmeet odottavat löytäjäänsä! Elämä on jatkuva luomisprosessi, jossa energiaa eri muodoissaan (värein, sanoin, teoin, tuntein) virtaa ja ilmenee ympärillämme ja kauttamme jokaisessa hetkessä. Mitä avoimempia olemme tuolle virralle, mitä vähemmän meillä on tarvetta rajoittaa itseämme ja ilmaisuamme, sitä helpommin voimme antautua sen vietäväksi ja nauttia matkasta...

Kotrolli ja vastustaminen ovat esteitä luovuudelle, jossa on kyse kyvystä antautua - ottaa vastaan ja antaa, mitä ikinä elämä tuokaan tullessaan. Ihminen, joka on yhteydessä itseensä ja sisäiseen inspiraation lähteeseensä, on luonnollinen ilmaisija, luoja. Tämän voi todeta seuratessaan pienten lasten leikkiä - jokainen meistä on synnynnäinen taiteilija! Miksi meidän tulisi aikuisena estää tuo sama viattomuus, hauskuus ja luovuus, joka on aidointa itseämme?

Eläkäämme täyttä ja elämänmakuista elämää nenä pilvissä, sormet mullassa ja varpaat virrassa!