Ohjatut meditaatiot

KURSSI TIISTAISIN 12.02.-19.03.2013 klo 19-20.

Opettelemme hiljentymisen ja kehollisen läsnäolon perusteet. Osallistujat sitoutuvat mukaan koko ajaksi, yht. 6 kertaa. Paketin hinta 50 €. Tapaamiset osoitteessa Merimiehenkatu 21. Ilmoittautumiset mail@lostetfound.com

---

"Meditaatio palauttaa keskittymisen ja läsnäolon kyvyn, jonka menetämme arjessa. / Työkalu elämisen taidon uudelleenopetteluun." -Jarmo-

"Tunnilla muistan, että olen muutakin kuin ajatukseni, että kaikki voima on minussa, kunhan vain annan itselleni ajan ja vapauden olla läsnä. Tunnen lämpöä ja armoa, empatiaa ajan kiireessä räpistelevää itseäni kohtaan ja riitän hetken, olen tarpeeksi. Loppupäivän ajan olo on rauhallinen ja pystyvä." -Päivi-

"Rauhallinen ja intuitiivinen opastus johdattaa oman itsensä sisälle, mistä kaikki vastaukset ja rauha löytyvät. Sopii kaikille, etenkin tällaisille hötkyilijöille! :)" -Hanna-

"Jennin meditaatiossa emme istu vain hiljaa. Erilaisten harjoitusten ja rauhoittavan musiikin avulla pääsemme irti turhasta kiireestä ja opettelemme olemaan läsnä omassa kehossamme, tässä ja nyt." -Virve-

LÄSNÄOLOA  Tee vähemmän – Ole enemmän.

Kurssi Helsingissä 26.-28.8.2011 – tule mukaan!

Läsnäolosta on tullut muodikas käsite, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Suuri osa meistä on kokenut hetkiä, jolloin meidät on vallannut selittämätön rauha kaaoksen keskellä. Hetki voi olla ohikiitävä tai viipyä vähän pidempään – yhtä lailla kokemus voi olla positiivisella tavalla hämmentävä.

Lähes kaikki meistä kamppailevat arjen suorituskeskeisyyden ja kiireen keskellä. Ajatuksemme ovat useimmiten jossain ihan muualla kuin tässä hetkessä. Elämme mekaanisesti, pohtien tulevia tekemisiä ja menneitä tekemättä jättämisiä, ihmissuhteita, raha-asoita ja pelkoja, joilla ei useinkaan ole todellisuuspohjaa.

Yksinkertaisesti ajateltuna koskaan ei ole mitään muuta kuin se, mitä on juuri nyt – sekä menneisyys että tulevaisuus ovat aikajanalla toisaalla kuin me itse. Läsnäolo tarkoittaa hetkessä elämistä ja sitä, että olemme kehossamme, kotona omassa itsessämme; näemme ja hyväksymme todellisuuden sellaisenaan, ilman pelkojen ja stressin värittämää levottomuutta.

Läsnäolo ei tarkoita passiivista apatiaa tai kaukonäköisyyden puutetta, päinvastoin! Se tarkoittaa keskittymistä, toisten ihmisten todellista kohtaamista ja käsillä olevaan tehtävään tarttumista.

Tällä kolmen päivän pituisella kurssilla tutkimme läsnäolon ihanuutta, haasteellisuutta ja esteitä, harjoittelemme kuuntelemista ja oman totuutemme kuulemista. Koska kurssi on erittäin intensiivinen, toivomme sinulta avointa asennetta ja valmiutta ottaa vastuu omasta kasvustasi, silloinkin kun se on haastavaa.

KURSSIVETÄJÄT

  Mili Kaikkonen on intuitiivinen näkijä, opettaja ja Iso-Britanniassa koulutettu terapeutti, jonka elinikäinen kutsumus on henkisen kasvun ohjaaminen ja eheytyminen. Milin työssä tavoitteena on auttaa ihmisiä löytämään yhteys omaan viisauteensa, ja hänen mottonsa onkin, ettei näkijä voi kertoa asiakkaille mitään, mitä he ei olisivat jo ainakin jollain tasolla tienneet itsekin! Henkisten töiden lisäksi Milillä on yli 10 vuoden kokemus management-tehtävistä hyväntekeväisyysjärjestöissä Kaakkois-Aasiassa ja Iso-Britanniassa. www.milikai.com

Jenni Kauppila on perehtynyt itsensä kehittämiseen ja henkisen kasvun oppeihin viimeiset kymmenen vuotta käyden lukuisia kursseja Suomessa ja ulkomailla. Hän on imenyt vaihtoehtoisen maailman vaikutteet jo äidinmaidossa saaden ison osan opeistaan kotoa kehoterapetti- ja joogivanhemmiltaan. Kehotietoisuus onkin tärkeä osa Jennin arkea ja opetusta. Hän vetää meditaatio- ja henkisen kasvun ryhmiä sekä toimii ammattivalokuvaajana hyödyntäen mm. valokuvaterapiaa työssään. www.lostetfound.com

KURSSIPÄIVÄT

PE 26.8. KLO 18-20 / LA-SU 27.-28.8. KLO 10-16

Tapaamiset osoitteessa Kolmas Linja 12, Helsinki.

Kurssin hinta on 250 € (sis. alv 23 %). Hinta sisältää teetarjoilun kurssipäivien aikana. Ennakkomaksun (50€) maksamalla varmistat paikkasi kurssilla. Kurssin loppu-summa erääntyy kaksi viikkoa ennen kurssin alkua.

ILMOITTAUTUMISET: mail@lostetfound.com / 044 0225527